Pakkasta.

Pakkasta.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Välipäivät lomaa.....


Minä ryysyrinsessa

En asu satulinnassa,
enkä omista puolta valtakuntaa.

Ei minulla ole seitsemää sorttia pöydässä,
eikä lasikenkiä pöydän alla.
Ei salaista puutarhaa, eikä hurmaavaa Prinssi-Rohkeaa.


Mutta pieni tupa, ja mansikkamaa
kaksi tähtisilmää niitä poimimassa
pottua ja leipää pöydässä
kukalliset puukengät sen alla.

Vieressäni Karjalan poika,
toisinaan hurmaavanakin.


Ne minulla on.
Ja siinä on jo enemmän mitä olisin tohtinut pyytää. 
♥♥♥♥♥
Tästä on hyvä lähteä kohti uutta vuotta

torstai 23. joulukuuta 2010

Aaton aatto

Niin yksinkertaista, voi kai onni olla, niin yksinkertaista. Toisella on toisensa, ei kai muuta tarvita ♥
Nyt aion antautua rentoon joulun viettoon....

perjantai 17. joulukuuta 2010

Se olis neljäs adventtiviikonloppu alkamassa....

Tänään käytiin Tyynelän tonttulassa kerrassaan ihana paikka ♥ ♥ Ostan sieltä vielä tonttu-ukon meidänkin kotia vartioimaan, vaan nyt oli sopivat koot jo menny. Miljöö oli ihan mieletön, ja aion kokea sen vielä kesälläkin, erilaisena. Tähän viikonloppuun on buukattu siivousta, ja perinteinen joulukukka shoppailu reissu. Lahjat on jo hankittu, kääreet vaan osasta puuttuu, joten iltapuhdetta riittää. Joulun odotus on ♥

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Toinen adventti



Joulukalenterista on avattu jo viisi luukkua. On toinen adventti. Tänään leivoimme lasten kanssa piparit ja "kulassin" kuten poitsu sanoi :D En jaksanut käyttää aikaani tänä vuonna piparkakkutaloon, vaan teimme hevoskulissin. Huomista itsenäisyypäivää vietämme illalla kotona. Päivällä olemme jalkapallohallissa pojan futsalturnauksessa.
Tänään  kävimme koko perheen voimin metsässä kävelyllä, ja linnuillekkin laitettin lisää syötävää. Ulkona on niin kaunista... voikun kestäisi tämä ihanuus jouluun saakka!